Gnostilaisen kristillisyyden synty ja karkoitus

Kirkon nykytilannetta on verrattu siihen mikä oli kristillisen seurakunnan tilanne varhaisina vuosisatoina. Jyri Komulainen kirjoitti että meidän tulisi ottaa oppia kristillisen seurakunnan tilanteesta myöhäisantiikin aikana mieluummin kuin 1500-luvun luterilaisista oppiväännöistä. Tämän suuntaista olin juuri pohtinut kun luin toisen vuosisadan kristinuskon gnostilaisen kriisin taustoista. Jotain rinnasteista lukemassani tuntui olevan.

Ensimmäisen kristillisen vuosisadan kriisitilanne liittyi vähittäiseen ja kivuliaaseenkin eroon juutalaisuudesta. Silloin ei kiistelty aluksi niinkään etiikasta tai opista tai Jeesuksen jumaluudesta. Enemmän kyse oli siitä, olisiko kristitynkin edistyttävä uskossaan niin, että liittyivät juutalaiseen riittiin ympärileikkauttamalla itsensä ja noudattamalla ruokasäännöksiä. Paavali sanoi ”ei” näille vaatimuksille, ja samalla oikeastaan oli kenties juuri se henkilö, jonka pakanalähetysmotiivi johti lopulta kristinuskon itsenäistymiseen juutalaisuudesta. Pitkäänhän kristityt pitivät itseään juutalaisuuteen kuuluvana uudistusliikkeenä.

Jo juutalaisuuden sisällä oli tietty jännite sen välillä, että juutalaisten Jumala oli yksi ja ainoa myös muiden kansojen ainoa oikea Jumala. Ja kuitenkin samanaikaisesti Jumala oli tehnyt liiton vain juutalaisen kansan kanssa, antanut lakinsa vain heille. Paavali otti tämän yksijumalaisuuden tosissaan. Jumala oli myös pakanoiden Jumala. Kristityt vain radikalisoivat juutalaisen monoteismin, Jumalan universaalisuuden.

Toisaalta juutalaisuuden sisällä oli jännite Jumalan ehdottoman suvereenin valinnan, armoliiton ja toisaalta ihmisen oman velvollisuuden välillä. Ihmisen tehtävä oli noudattaa lakia, pitää liitto voimassa omalta puoleltaan. Paavali radikalisoi niin armon kuin lainkin. En tiedä, olisiko hän oikeastaan voinut tehdä muuta, olihan hän itse ollut änkyräfariseus, lain ja sääntöjen puolesta kiivailija, joka ehkä tiedostamattaan koki tuon ristiriidan itsessään ja se ajoi vainoamaan kristittyjä. Kun hän sitten kohtasi Kristuksen kaikki oli nähtävä uudenlaisen radikaalin armon ja universaalisuuden näkökulmasta.

Lain täyttymys oli nyt rakkautena vaikuttava usko. Uskon esikuva oli Abraham ja hänen luottamuksensa Jumalan lupaukseen – jo ennen ympärileikkauksen liittoa. Henki tuli lain kirjaimen sijaan. Kristuksessa laki täyttyi, niin rituaalilaki kuin eettiset lain taulutkin. Lain vaatimus radikalisoitui. Sen tuli kirjoitetuksi sydämiin. Kristus, juutalaisten luvattu Messias, oli kaiken uusi keskus. Jumalan suvereeni valinta merkitsi nyt etnisen liiton sijaa valintaa muuttua Kristuksen kuvan kaltaisuuteen. Siinä ei kysytty etnistä ryhmää tai sukupuoltakaan. Kristus oli kaikkia ihmisiä varten. Päädyttiin siihen, että kristinusko ei ollut enää osa juutalaisuutta. Kristityt jäivät yksin ilman juutalaisuuden antamaa yhteiskunnallista suojaa.

Ja samalla nämä ristiriidat eivät poistuneet. Ne vaan muuntuivat hiukan eri muotoon. Toisella vuosisadalla kristityt olivat hyvin pieni vähemmistö ympäristössä, jossa monet jumaluudet elivät rinnan ihmisten palvonnan kohteena. Tuolloin alettiin kuitenkin yleisesti jo kaivata ja etsiä sitä yhtä Jumalaa kaikkien paikallisten ja erilaisten jumaluuksien takana. Tilaus tai kysyntä universaalille Jumalalle oli. Voisiko tämä Kristus, juutalaisen uskon täyttymys, ristiinnaulittu Messias, olla tuossa tilanteessa tie sen universaalin Jumalan yhteyteen? Eikö nyt valittu kansa ollut tämä pieni erikoinen kristittyjen joukko, joiden Jumala oli mieluumminkin rajoittunut ilmenemään Jeesuksen kautta?

Kristilliset gnostikot tarjosivat vastausta juuri tähän haasteeseen. He sisällyttivät kaikki uskonnot alleen, myös kristinuskon. Gnostilaisuus sopi hellenististen uskontojen ja filosofioiden kenttään sikäli, että se jakoi tuon ajan perinteisen ymmärryksen siitä, että fyysinen todellisuus oli pahaa tai epätäydellistä, eikä se voinut muuksi muuttuakaan. Jumalallinen oli fyysisen todellisuuden yläpuolella. Nykyajasta poiketen jumalien olemassaoloahan tuolloin ei kielletty. Sitä henkistymistä saattoi vain tavoitella eri tavoin filosofiasta riippuen.

Gnostilaisilla oli mielestään ylivertainen tie, ylivertainen tieto (gnosis) siitä, kuinka ihmisen saattoi löytää jumalallisen kipinän sisimmässä itsessään. Se oli hänelle tuntematon ennen valaistumista. Jumala ja jumalallinen ihmisessä itsessään asettui näin jyrkästi vastakkain dualistisesti maailman ja ruumiin kanssa.

Gnostikkojen Jumala oli siis kaikkien muiden jumalien yläpuolella. Muiden uskontojen ja filosofioiden jumalat tulkittiin symboleina siitä, miten ihmiset löysivät tuota ”itseään” näissä ”alemmissa perinteissä”. Gnostilaisuuteen liittyi radikaali ”itsen” uusi suurempi (jumalallinen) arvo ja toisaalta yhtä radikaali maailman (ja ruumiin sen osana) arvon väheneminen.

Tässä tilanteessa ei ole vaikea kuvitella, miten kristityillä oli kiusaus tarjota Jeesusta tällaiseksi todellisen tiedon paljastajaksi ja kristinuskoa tällaiseksi ylivertaiseksi kaiken sisällään pitäväksi uskonnoksi.

Gnostilainen myytti selittää miten kaksijakoisuus, dualismi, maailman ja jumalan, ”itsen” ja ruumiin välillä syntyi. Kosmisella tasolla maailman synty selitettiin vahinkona, erehdyksenä tai raiskauksena. Maailman luoja oli alempi jumala, demiurgi, jota tietämättömät ihmiset palvovat luoja-jumalana. Antropologisella tasolla ihmisessä itseään oleva dualismi ”itsen” ja ruumiin välillä taas selitettiin niin, että vastoin alempien luojajumalien tahtoa, jumalallinen kipinä löysi tiensä ihmisiin, jotka kuitenkin unohtivat tämän jumalallisen alkuperänsä. Vain gnosiksen kautta he saattoivat tulla siitä uudelleen tietoiseksi. Dualismi näkyi myös sosiaalisella tasolla. Tieto, gnosis, välittyi lunastuksen draaman välityksellä esimerkiksi juuri lunastajan kautta. Tietonsa vuoksi lunastetut tietävät olevansa erilaisia kuin muut ihmiset, erilaisia kuin nekin joiden uskonnolliset vakaumuksiin he ennen yhtyivät. Muiden uskovien uskomukset olivat parhaimmillaankin vain alempia vaiheita matkalla oikeaan tietoon, tietoon siitä omasta jumalallisesta alkuperästä ja identiteetistä.

Kristillinen gnostilaisuus syntyi aikana, jolloin kristityt eivät voineet enää juutalaisuuden siivellä kieltäytyä keisarikultista. Siihen heitä ei tosin pakotettu niin kauan kuin he eivät aiheuttaneet pahennusta naapureissaan ja joutuneet syytteiden alaiseksi ja sitä kautta todistamaan keisariuskollisuuttaan. Kristillinen gnostilaisuus tarjosi mahdollisuuden yksityistettyyn kristillisyyteen. Riitti kun tunnusti uskoaan taivaallisille hallitsijoille, maallisille hallitsijoille uskoa ei tarvinnut tunnustaa. Useat gnostikot kielsivät myös Jeesuksen ristiinnaulitsemisen erilaisten hämäysteorioiden avulla. Esimerkkinä kertomus, jossa Jeesus itse seisoi ristinjuurella tuntien itsensä ylivertaiseksi kun tyhmät ihmiset eivät voineet häntä vahingoittaa. Gnostikko on kaiken ulkopuolella. Gnostikot voivat myös syödä epäjumalille uhrattua lihaa ja osallistua näin pakanallisille aterioille, joutumatta kenenkään silmätikuksi. Gnostikot elivät ilmeisesti rauhassa kristillisen kirkonkin sisällä.

Mikä sitten sai kristillisen kirkon torjumaan nämä rauhalliset gnostikot? On arveltu, että alkuperäinen syy saattoi liittyä samaan aikaan vaikuttaneeseen alun perin piispana toimineeseen Markioniin, jonka opetukset olivat joiltain osin lähellä gnostilaisuutta. Markionin torjunta herkisti myös gnostilaisille opeille. Markion poisti pyhistä teksteistä VT:n kokonaan. Sen jumala oli hänen mielestään julma alempi jumala, gnostikkojen demiurgi. Jeesuksen Isä oli se hyvä Jumala. Hänkin halveksi fyysistä todellisuutta, ja uskoi mm. että Jeesus ei ollut lihallinen todellinen ihminen vaan vain aavemainen hahmo.

Kristillinen kirkko torjui niin Markionin kuin gnostikotkin. Näiden opit rikkoivat juutalais-kristillisen peruskertomuksen ja historian yhteyden. Ne rikkoivat juutalaiskristillisen monoteismin, uskon yhteen Jumalaan, joka loi taivaan ja MAAN. Ne rikkoivat ilmeisesti fyysisen materiaalisen halveksimisensa tähden myös Lunastajan todellisen tulemisen ihmiseksi. Kristillinen kertomus ja historia tuli mitätöidyksi hyvin perustavalla tavalla.

Theissen pitää hämmästyttävänä, että gnostilainen liike ei vakiintunut ottaen huomioon miten poliittinen ja juridinen ympäristö suosi sitä. Välttiväthän gnostikot ristiriitoja yhteiskunnan ja kristittyjenkin suuntaan omalta puoleltaan. Näissä rajanvedoissa vielä pieni kristillinen yhteisö päinvastoin oli altavastaajana pitäessään kiinni erikoisesta uskostaan, joka soti ympäristön arvoja vastaan.

Miksi kristinusko menestyi? Osasyy kristillisen uskon menestykseen näyttää olleen sen eettinen radikalismi. Kristilliset yhteisöt rakentuivat radikaalin tasa-arvoisuuden varaan, jossa erilaiset ihmiset kohtasivat toisensa ylösnousemususkossa Kristukseen. Kristilliset riititkin (kaste ja ehtoollinen) olivat samat kaikille jäsenille, toisin kuin gnostikoilla, joilla oli lisäksi edistyneimmille omia morsiushuoneen riittejä ja voiteluriittejä. Rodney Stark on arvioinut, että myöhempien vuosisatojen ruttojen tappaessa ison osan Euroopan väestöä kristittyjen osuus väestöstä kasvoi radikaalisti pelkästään sen vuoksi, että he huolehtivat paitsi toisistaan myös pakananaapureistaan silloin kun lääkäritkin pakenivat paikalta. He eivät pelänneet kuolemaa.

Entä nyt? Olen mietiskellyt, miten toisen vuosisadan gnostilaisuuden haaste sitten rinnastuisi nykykirkon haasteisiin. Yhteistä on ehkä ympäristön mielestä häpeällinen usko Jumalan tulemisesta ihmiseksi. Tänäänkin kristinusko on erilainen rakennelma kuin muut ympäristön filosofiat. Syy eroavaisuuteen on kuitenkin varsin erilainen. Gnostikkojen harhaoppisuuden perusta ei ole enää yleisessä maailmankuvassamme. Gnostikot halveksivat fyysistä luomakuntaa. Nykyäänkin tällaista luomakuntaa halveksivaa henkisyyttä varmaankin on kristillisen kirkon sisällä. Kuitenkin laajemmin ottaen nykyään halutaan vaalia luomakuntaa ja nähdä pyhä fyysisessä todellisuudessakin. Voisi ajatella, että Luoja-Jumala on arvossa.

Nykykirkon haaste onkin ehkä enemmän toinen. Toisin kuin antiikin ihmisten meidän taitaa olla vaikeampi uskoa, että Jumala on, elää ja vaikuttaa. Että Kristus on ylösnoussut ja elää.

Kirjallisuutta

Gerd Theissen. A Theory of Primitive Christian Religion. 1999. s. 231-240.

Rodney Stark. The Rise of Christianity: How the Obscure, Marginal Jesus Movement Became the Dominant Religious Force in the Western World in a Few Centuries. 1997.

Jyri Komulaisen haastattelu: http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/10915-piispainkokouksen-paeaesihteeri-haemmaestelee-haetaetilaretoriikkaa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s