Paavali ja sakramentit Korinttilaiskirjeessä

no male and female
Lueskelin satunnaisesti otsikon perusteella lainaamaani MacDonaldin kirjaa. Törmäsin siinä yllättäen uusiin ajatuksiin Paavalin ja korinttilaisten suhteesta sakramentteihin. Siitä tässä blogissa.
Korinttilaisten pieni seurakunta vaikuttaa aika oudolta kokoonpanolta, melkein yhtä oudolta kuin suuri kansankirkkomme. He käyttäytyvät meikäläisittäin aika oudosti, varsinkin kun he olivat ”Kristuksessa”, eivät ”Kansankirkossa”. Ikään kuin he olisivat samaan aikaan seksuaalimoraaliltaan ääriliberaaleja, karismaatikkoja ja sakramentalisteja.

He pöyhkeilevät siitä, että yksi heistä on seksisuhteessa äitipuolensa kanssa (1 Kor. 5:1). Toisilla on tapana käydä prostituoitujen luona (1 Kor. 6:16). Jotkut pitävät selibaattia hengellisimpänä elämäntapana. Samalla he ovat mielestään hengellisiä, pneumaatikkoja, kilpailevat kielilläpuhumisessa ja profetoimisessa, puhuvat toistensa päälle. He elävät jo nyt ylösnousemuselämää Kristuksessa. Jotkut väittävät, että muuta ylösnousemusta ei olekaan. Heillä on jo kaikki tarpeellinen. Kaikki on luvallista. He viettävät sakramentteja: Kaste on niin tärkeä, että he ovat jakaantuneet puolueisiin ja eriseuroihin sen mukaan kuka on heidät kastanut. He jopa kastavat itseään kuolleiden tähden (1 Kor. 15:29). Ehtoollista vietetään. Kristuksen ruumiin ja veren nauttiminen on osa heidän kokoontumistaan. Sekin aiheuttaa kiistoja, sillä he eivät sovi samaan ehtoollispöytään, vaan rikkaammat aterioivat keskenään. Ehkä ehtoollista vietetään muusta ateriasta erillisenä osana – kuka tietää – mutta ainakin Paavali käsittelee näitä aterioita toisilleen rinnasteisina.

Miten Paavali reagoi tähän kaikkeen? Sanooko hän, että kaste pelastaa ja syntien anteeksiantamus on Pyhässä ehtoollisessa? Sanooko hän, että jättäkää tämä muu sähellys ja palatkaa kasteen armoon ja puhtaaseen evankeliumiin? Ennakkopaljastuksena: Ei sanonut. Mutta mitä Paavali sanoi ja miksi?
MacDonalds esittää yhden hypoteesin siitä, miksi Paavali kirjoittaa kasteesta korinttilaisille niin kuin kirjoittaa. Selitys lähtee liikkeelle usein kastekaavana pidetyn jakeen Gal. 3:28 merkityksen ja taustan pohdinnasta. On hyödyllistä pitää mielessä ajan ihmiskuva ja ajatukset Jeesuksen opetuksista, jotka voisivat selittää osaltaan korinttilaisten outoja käytäntöjä ja sakramenttinäkemyksiä, joita sitten Paavali pyrkii oikaisemaan. Esittämäni on MacDonaldin hypoteesi. Se sopii hyvin yhteen aiemmin oppimani kanssa, joten pidän sitä vähintäänkin hyvänä taustana pohdinnoille.

Paavalin aikaiseen maailmaan kuului luontevasti ajatus, että ”jumalallinen” ihminen on täydellinen sukupuolettomana tai paremminkin niin, että naisen tuli täydellistyä mieheksi, kuten jo Aristoteles opetti. Filon, Paavalin aikalainen juutalainen Aleksandriassa, selitti Platoniltakin vaikutteita saaneena luomiskertomuksia niin, että ensin luotiin jumalallinen, hengellinen, sukupuoleton tai androgyyni ajatus ihmisestä (1. Moos. 1). Se oli Jumalan kuva. Sitten luotiin ”tomumies” ja tomumiehestä nainen (1. Moos. 2). Nämä ihmiset eivät olleet enää Jumalan kuvia, sillä eihän Jumalan kuva voinut olla näin materiaalinen.

Kristityissä piireissä vaikutti Jeesuksen opetus siitä, että taivaassa ei olla naimisissa. Se liittyi kenties platonilaisväritteisiin ajatuksiin siitä, että Kristuksessa sukupuoli hävisi, koska fyysinen, ruumiillinen ja materiaalinen oli toissijaista hengelliseen nähden. Tämähän oli ylipäätään sen ajan ihmiskuva. Myöhemmät gnostilaiset Tuomaksen evankeliumi ja Egyptiläisten evankeliumi sisältävät molemmat hyvin samanlaisen ajatuksen, että kasteessa ihminen palaa alkuperäiseen tilaan, jossa yksilön sielu saavuttaa jumalankuvaisuuden. Silloin sielu on materiaton ja sellainen, jossa sukupuolet ovat yhdistyneet: kahdesta tulee yksi. Mies on naisen kanssa niin, että mieheys ja naiseus katoaa. Molempiin liittyy ajatus, että tämä ykseys, yhdistyminen tapahtuu silloin kun ”häpeän vaate” tallataan jalkoihin. Tutkijat ovat sitä mieltä, että tämä liittyi kasterituaaliin. Myös Augustinus ja Theodoros Mopsuestialainen viittaavat tapaan astua vaatteen päälle kasteen yhteydessä. Nyt symbolin merkitys vain on vaihtunut ruumiin riisumisesta ”synnin tallaamiseksi”.

Kristillisessä 2. Kleemensin kirjeessä korinttilaisille toiselta vuosisadalta on jäljellä sama ilmaisu, mutta ilman vaatteen tallaamista. Se kuuluu näin: ”Sanoihan Herra itse, kun joku häneltä kysyi, milloin hänen valtakuntansa tulee: Sitten kun kaksi on yksi, ja ulkopuoli on kuin sisäpuoli, ja miehenpuoli naisenpuolen kanssa niin ettei ole miespuolista eikä naispuolista.” Selitys jatkuu sitten gnostilaisista lähteistä poiketen: ”Mutta kaksi on yksi silloin kun puhumme toisille totta ja kahdessa ruumiissa on vilpittömästi yksi sielu. Sanat ulkopuoli on kuin sisäpuoli taas tarkoittavat seuraavaa: Sisäpuoli on sielu, ulkopuoli on ruumis. Samaan tapaan kuin sinun ruumiisi näkyy, olkoon sielusikin nähtävissä hyvissä teoissa. Sanat miehenpuoli naispuolen kanssa niin ettei ole miespuolista eikä naispuolista tarkoittavat, ettei veli sisaren nähdessään ajattelisi hänestä mitään naispuoleen liittyvää eikä sisar vastaavasti hänestä mitään miespuoleen liittyvää. Kun te näin teette, tulee minun Isäni valtakunta, niin hän sanoo. ” (12.luku)

Yllä mainittujen eri puolilla Välimerta kirjoitettujen kirjeiden välillä ei ole kirjallista yhteyttä, mikä viittaa suulliseen vanhempaan perinteeseen. Kaikki nämä kohdat liittyvät kasteeseen ja pukeutumiseen tai riisuutumiseen, kuten myös Gal 3:28. MacDonald esittääkin, että Gal. 3:28 on Paavalin itse muokkaama versio näistä Herran sanoista ja vallitsevasta ihmiskuvasta.

Paavali torjui ajatuksen siitä, että naisen olisi muututtava mieheksi, tai että Kristuksessa sukupuoli olisi lakannut olemasta. Sen sijaan hän käytti tätä perinnettä sanoakseen, että Kristuksessa sosiaaliset erottelut eivät enää päde. Aivan selvää on, että nämä erottelut (juutalaisten ja kreikkalaisten, orjien ja vapaiden, naisten ja miesten) olivat todellisia raja-aitoja ja ristiriitoja aiheuttaneita asioita hänen viedessään evankeliumia pakanoille. Samat sosiaaliset, taloudelliset ja etniset hierarkiat määräsivät hengellisen aseman myös Korintissa. Paavali ottaa tässä yhteydessä esille kasteen merkkinä siitä, että kristityt kuuluvat samaan kansaan, ovat myös sosiaalisesti yhtä. Tämänkaltainen yhteyden puute oli statusta korostaville korinttilaisille ongelma läpi kirjeen. Rikkaat puhuivat kielillä, olivat viisaita ihmisten silmissä, kävivät oikeutta alempiaan vastaan, söivät itsensä kylläiseksi, söivät epäjumalille uhrattua lihaa. Tähän Paavali tarjoaa ymmärrystä siitä, mikä on Jumalan valtakunnan, Kristuksen ruumiin järjestys.

MacDonald arvelee Korintin hengellisten harhautuneen sillä tavalla, että he ajattelivat, että Kristuksessa ”tomuihminen” oli jo lakannut olemasta kenties juuri kasteessa ja oikeastaan ylösnousemus oli jo tapahtunut (1 Kor. 15:12, vrt. 2 Tim. 2:18). Hengellinen ihminen oli tullut tilalle eikä fyysisellä ihmisellä ollut merkitystä. Korintilaiset uskovat kasteen voimaan niin, että he myös kastattavat itseään kenties kastamattomina kuolleiden puolesta (1 Kor. 15).

Käsitys siirtymisestä kasteessa hengelliseen tilaan, jossa ruumiillinen on vähäarvoista, voisi selittää miksi selibaattia pidettiin parempana kuin naimisiin menemistä (1 Kor. 7:1-2). Toisinpäin ajatellen, koska fyysisellä tomumajalla ei ollut merkitystä, hengellisen ihmisen oli luvallista myös yhtyä prostituoidun kanssa (1 Kor. 6:16) tai äitipuolensa kanssa (1 Kor. 5:1). Tästä Korintin hengelliset jopa pöyhkeilivät.

Paavali argumentoi joka tapauksessa aivan kuin kumotakseen Filonin kaltaisen ajattelutavan. Hän kirjoittaa, että ensin on (ensimmäinen Adam) sielullinen tai ajallinen ( τὸ ψυχικόν)
ja vasta sitten on (toinen Adam) hengellinen (τὸ πνευματικὸν) toisin kuin korinttilaiset kenties ajattelivat. Vasta toinen Adam (Kristus) on hengellinen, eläväksi tekevä henki. Paavalille luomiskertomukset eivät kuvanneet kahta eri Adamia vaan yhtä ihmisen luomistapahtumaa. Paavali sanoo heille, että lopullinen ylösnousemus tapahtuu vasta kuoleman jälkeen, vasta silloin meistä tulee mitä meistä tulee.

Paavalille kaste ei ole maaginen rituaali ja ”lopullinen ratkaisu”, vaan enemmän matkan alku. Se kuvaa päämäärää pikemminkin kuin sitä, miten asiat jo ovat.

Meidät on kastettu Kristuksen seuraajiksi (εἰς Χριστὸν ᾿Ιησοῦν, Room. 6:3, Gal. 3:27). εἰς -preposition voi ymmärtää kuvaavan suuntaa (Thiselton). Kasteessa suuntamme muuttuu Kristusta kohden. Juuri kasteessa puemme yllemme Kristuksen, emme riisu pois ihmisyyttämme. Kristuksessa, jonka kasteessa puemme yllemme, ihmisten raja-aidat lakkaavat olemasta: ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. ” Siinä on meille päämäärä.

Paavali ottaa esimerkiksi sen kuinka israelilaiset kastettiin Mooseksen seuraajiksi (εἰς τὸν Μωϋσῆν ἐβαπτίσαντο). He nauttivat kaikki samaa hengellistä ruokaa ja juomaa heitä seuraavasta hengellisestä Kristus kalliosta. Siitä ei ollut kuitenkaan hyötyä, koska he ryhtyivät palvelemaan epäjumalia, nurisivat ja himoitsivat pahaa (1 Kor 10:1-12). Samoin on korinttilaisten laita. Kaste kutsuu matkalle, mutta ei takaa perillepääsyä. Sen tähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea, kirjoittaa Paavali ja kehottaa useaan kertaan karttamaan epäjumalanpalvelua.

Paavali kirjoittaa, että Kristus ei lähettänyt häntä kastamaan vaan julistamaan evankeliumia (1. Kor. 1:17). Evankeliumissa on se todellinen voima. Tämän hän sanoi ilmeisesti siksi, että korinttilaiset muodostivat puolueita sen mukaan kenen kastamia he olivat. Oliko toisen kaste kenties pätevämpi kuin toisen? Paavali totesi tähän, että onneksi hän ei ole kastanut heistä juuri ketään. Kaste liittää ruumiiseen. Hän kirjoittaa, että kaikki olemme kastetut yhdeksi ruumiiksi (εἰς ἓν σῶμα ἐβαπτίσθημεν), jossa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, orjaa eikä vapaata – eikä Apolloksen evankeliumia tai Keefaksen evankeliumia. (1 Kor. 1:12-17; 1 Kor.12:13).

Kaste ja ehtoollinen eivät siis sinällään pelasta, eivät tee ihmistä ”jo ylösnousseeksi”. Kristuksen ruumista ja vertakin voi nauttia enemmän tuomiokseen, jopa kuolemakseen, jos ei ota huomioon lähimmäistään (1 Kor. 11:20-22, 30-31, 10:14-33), jos ei ota huomioon, että kyse on Kristuksen ruumiista, sanan molemmissa merkityksissä.

Kirja:
Dennis Ronald MacDonald : There is no Male and Female. The Fate of A Dominical Saying in Paul and Gnosticism . Harvard Dissertations in Religion No 20. Philadelphia: Fortress Press, 1987.
2 Kleemensin kirje. Kirjassa “Apostoliset isät”. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 163. Jyväskylä: Gummerus, 1989.
Anthony C. Thiselton: The First Epistle to the Corinthians. The New International Greek Testament Commentary, 2000.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s